16. heinäkuuta 2014

Kesä parhaimmillaan







Pari viikkoa on kulunu lähes yksinomaan pihamaan puolella. Välillä täytyy väkisin pitää lapsia sisällä vähän rauhottumassa, ettei helle pääse tekeään pahojaan.
Viikonloppuna käytiin nauttimassa hiekkasärkistä ja kierreltiin kattelemassa tieltä käsin Kalajoen loma-asuntomessuilla ollutta antia. Monen "mökin" olisin kelpuuttanut omaksi taloksi ja iso osa oli meijän mittapuulla taloksikin turhan hulppeita. Silmäniloa kerrassaan!

Kameran käyttöä on tullu välillä harjoteltua ja joka mutkassa menee sormi suuhun. Kaikenlaisia neuvoja otan ilomielin vastaan, ihan perusasioista lähtien. Olisiko vaikka jotain blogia, jossa neuvotaan valokuvaamisen saloja? Ostimme siis jokin aika sitten uuden kameran kohta kuus vuotta palvelleen pokkarin sanottua sopimuksen irti. En halunnut järkkäriä sen ison koon vuoksi, koska koin, että se siitä syystä jäisi useammin myös kotiin. Päädyimme Canonin EOS M -mikrojärkkäriin, joka ominaisuuksiltaan varmasti on meille riittävä ja mikä tärkeintä -mahtuu kameralaukkuineen kaikenkeräävään kesälaukkuuni, jos tarve vaatii.

3 kommenttia:

  1. Itsekin opettelen kameran käyttöä, joten siinä asiassa en osaa neuvos, mutta luulisi siitäkin aiheesta blogeja löytyvän. Nämä ottamasi kuvat ovat kyllä ihania tunnelmaltaan, joten taitavalta kuvaajalta vaikutat jo nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen mua ei kiinnostanu valokuvaaminen yhtään, en ymmärtänyt mistään valotusajoista ym enkä halunnutkaan ymmärtää. Nyt ehkä bloggaamisenki seurauksena huomasin yhä enemmän kiinnittäväni huomiota valokuvien muokkaamiseen ja itse kuvaamiseen liittyviin vinkkeihin muiden postauksissa - ja nyt sitä ollaan ihan nalkissa :D.

      Annan täydet pojot hiekkasärkkien ilta-auringolle. Tunnelma oli ihana!<3
      Kiitän kuitenkin :)

      Poista
  2. Ihanan näköistä lomanviettoa teilläpäin ollut. :)
    Minäkään en osaa antaa valokuvausvinkkejä. Itselläkin tullut hiljattain innostus valokuvaamiseen.
    Meillä on ollut jo kauan järkkärikamera, mutta ihan vasta olen sitä vasta opetellut käyttämään.
    Ennen miespuoli hoiti valokuvaamisen, mutta nykyään kamera on aina minulla! :D

    VastaaPoista