25. syyskuuta 2014

Tomaatit jälkijunassa



Elämäni ensimmäinen tomaattisato on ollut melkonen, mutta kypsymisessä ihan jälkeenjäänyt. Lueskelin netistä vähän neuvoja, kuinka tuota satoa voisi kypsyttää sisällä. Tuommoseen laakeaan vuokaan ne laitoin ja omena seassa kuulemma edistää kypsymistä. Ulkona onkin ollut nyt hallaa, että ihan oikeaan aikaan tuli lapset passitettua tomaatin poimintaan. Olin vähän skeptinen sen suhteen, että onnistuuko tuo sisällä kypsyttäminen, mutta joka päiväksi on saatu kypsiä kirsikkatomaatteja leivän päälle ja ruualle. Maussa nuo voittavat mennen tullen kaupan tomaatit. Ovat ihanan mehukkaita ja makeita. Onneksi me saahaan R:n kans syödä nuita aivan kaksistaan, kun perheen miespuolisilla on selvästi jotain vikaa makunystyröissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti